Kuvailuja ja mietelauseita

 

kuva: mun ottama (kännykällä lisättynä näkyy sumeina, mut klikkaamalla ihan normaaleina)

Moikka taas! 

Tänään mä jakaisin teille lyhyitä kuvailuja ja mietelauseiden tyyppisiä juttuja, joita on kertynyt vihkon perälle unohtumaan :) Osa on tosi ristiriitaisia, se on oikeastaan tän idea. Joo no mut, ihanaa jos saat vaikka inspiraatiota <3 Ei mulla muuta höpöttelyä tähän, aloitetaan! 

🧡

Se oli kuin aamuauringon punertava puolikas peilattuna lammen pinnasta.

🧡

Tuntui kuin pimeys olisi kietonut sen hoikkien, kiehkuraisten käsivarsiensa ympärille.

🧡

Tummanvihreää siluettia reunusti ohut, punertava ja säkenöivä kultareunus.

🧡

Hengitys huurusti ikkunan, samalla kun ulkopuoli muodosti siihen pienenpieniä jääkiteitä.

🧡

Se oli kuin tauti, mutta huumaavan ihana ja pysäyttämätön.

🧡

Jokin terävä ja samalla pehmeä painautui hänen jalkateräänsä vasten hehkuen kylmää, mutta sykkien pelkkää tulta.

🧡

Valo tulvi sisään, mutta samalla virtasi ulos päästämättä hiukkastakaan hohdetta lähemmäs.

🧡

Kello tikitti yhä samaan tahtiin ajan hidastuessa hidastumistaan.

🧡

Kuiskaaminen ei tarkoittanut sitä, ettei joku kuulisi.

🧡

Kuvajainen vääristyi ja kääntyili, pysähtymättä kuitenkaan ikinä paikoilleen.

🧡

Soinnut olivat vain sointuja, mutta silti ne olivat osa sitä verkostoa joka muodosti kauneutta.

🧡

Hänen ulkonäkönsä ei ikinä kertonut sisäistä olemusta.

🧡

Se sihahti ja jäi aloilleen vaivautumatta pohtimaan, miksi oli sihahtanut.

🧡

Tämä kipu ei ollut fyysistä, mutta sattui ja viilsi kuin se olisi ollut. 

🧡

Niillä teillä ei ollut yhtään polkua onnellisuuteen.

🧡

Riman saattoi ylittää tai alittaa, mutta mistä tiesi kumpi olisi parempi ratkaisu?

🧡

Ääni ei kertonut mistä itse ääni oli peräisin.

🧡

Vihertävät lehdet alkoivat sadella maahan näyttäen yhtä keveiltä kuin höyhenet.

🧡

Oikeasti vain painelit kirjaimia, mutta miksi niistä muodostui ymmärrettäviä asioita?

🧡

Hetkellinen ajatus voi olla se kaikkein tärkein.

🧡

Oksan jokainen lehti oli sen selviytymiskeino.

🧡

Jalanjäljet antoivat ymmärtää vain sen, että siitä oli mennyt pari kenkiä.

🧡

Varjo peittyi toiseen varjoon antaen monimutkaisen kuvion luontoa vasten.

🧡

Pienenpienet sekalaiset muistilaput seinällä olivat vahvasti osa huoneen persoonallisuutta.

🧡

Pelko oli kuin musta pilvi. Se imi sisäänsä valon ja toivon. Siksi paras pelko oli itse pelko.

🧡

Kiitos kun luit - kerro ihmeessä lempparisi 💫