Käpyseppele

 

Moikka! 

Tässä olis sitten tälläinen pikkuinen, vähän hölmö tekstinpätkä joka sai inspiraationsa tyyliin maassa olevasta kävystä :) (Koko tää postaus on kirjoitettu ehkä vuosi sitten, alunperin SS:ssään, joten taso on sen mukaista! Löysin tämän ja ajattelin, että okei - julkaisen sen vaan ilman korjailuja. Itse henkilökohtaisesti en älyttömästi tästä pidä, mutta ehdin luultavasti pian kirjoittelemaan jotain muuta!)

Minut tehtiin jouluna. Punottiin oksista joissa oli vielä kauniita, pieniä käpyjä. Monet ajattelivat minun olevan joulukoriste - sellainen joka ripustetaan oven taakse ja otetaan heti joululoman loputtua pois. Päälleni satoi ja suli lunta, välillä sitä puisteltiin hieman pois jos hiutaleita oli liikaa. Joskus kävyissä oli jäätä ja osa niistä tippui pois. Mutta yhtä kaikki oksat ja kävyt kestivät.  Ehdin nähdä keväänkin, sen kun päälläni oli paksu kerros lunta, joka hiljalleen suli pieniksi vanoiksi vettä maahan tippuen. Ihmiset alkoivat olla vielä enemmän ulkona, näin heidän hymyilevät kasvonsa kun he soittivat ovikelloa, joka oli vieressäni. 

Kevät on tullut, kaikki riemuitsivat. 

Valkoinen alkoi vaihtua vihreään, auringon alkaessa lämmittää minua päivä päivältä paahtavammin. Ihmiset lähtivät aina välillä jonnekkin, tullen takaisin mukanaan yhtä paljon tavaraa kuin lähtiessäänkin, mutta onnellisina yhtä kaikki. 

Värimaailma muuttui taas, tällä kertaa tosin keltaiseen, punaiseen ja oranssiin. Lehdet tippuivat ja sateita tuli reippaammin. Ovikelloa soitettiin taas useammin ja minuun luotiin aina välillä katseita, tosin positiivisia sellaisia. Kertaakaan en nähnyt tai kuullut mitään negatiivista itsestäni, vaikka naapurit saattoivat katsoa hieman kysyvinä.

Lumisateet alkoivat taas ja joulu läheni - ja minä sain jäädä paikoilleni. Elämä jatkui ja niin jatkuivat vuodenajatkin. Kevät, kesä, syksy ja taas talvi. Kului monta vuotta ja ihmiset kasvoivat. Mutta kertaakaan minua ei otettu pois. Aina minä sain jäädä. Ja jäänkin luultavasti siihen asti kunnes oksat ovat murentuneet ja kävyt pudonneet ja silloinkin joku ehkä muistaa minut. En tiedä kuka, missä tai milloin - mutta joku kyllä muistaa minut.